torstai 19. lokakuuta 2017

Lukupiirissä | George Saunders: Sotapuiston perikato

"Miten masentava paikka kosmos onkaan. 
Miten sillä saattoikin olla niin lupaava alku ja nyt kaikki menee pieleen."
     
    
Syyskuun lukupiirikirja
Haasteissa: Novellihaaste 2
  
Sotapuiston perikato on George Saundersin alkuperäiskielellä jo 1996 ilmestynyt esikoisteos. Novellikokoelman nimi jäi mieleeni, kun kirjabloggaajat äänestivät keväällä viime vuoden parhaita teoksia. Vastasin itse tuolloin käännösteosten ääntenkeruusta, joten toistuvasti esiinnousevat teosnimet herättivät uteliaisuutta. Tuolloin en tosin vielä tiennyt, että kyseessä on dystooppinen kokoelma. Sain teoksen jokin aika sitten oululaisten kirjabloggaajien kuukausimiitissä ja ehdotin sitä kesän lopulla luettavaksi lukupiirini syysohjelmaan.
 
Kokoelma koostuu kuudesta novellista ja yhdestä pidemmästä tekstistä, joka on noin puolet teoksen mitasta. Pienoisromaanin mittoihin kasvava Runsaudenmaa olikin varsin mielenkiintoinen nuoren mienen odysseia muuttuneen Pohjois-Amerikan halki.
 
Saunders osaa jo lyhyissäkin teksteissä esitellä hahmot luontevasti lukijalle, ilman, että kokee tulleensa pudotetuksi keskelle tapahtumia ilman mitään tarttumapintaa. Eniten pidin nimikkonovellista Sotapuiston perikato (joka muistuttaa jossain määrin HBO:n hittisarjaa Westworld, joskin tässä tapauksessa teemapuiston aiheena on Amerikan sisällisota),  Muistoja rouva Scwartzille (joka kertoo miehestä, joka työskentelee personoitujen interkatiivisten hologrammien kanssa) sekä Runsaudenmaa.
 
Novellissa Sorretun Maryn  kovan onnen kampanja oli lehmä, jonka kylkeen oli tehty pleksillä peitetty aukko. Tästä tuli mieleen 1990-luvun puoliväli, kun isosiskoni oli töissä Kuopiossa koelehmien hoitajana. Hän on nähnyt mm. kuuluisan Huomen-lehmän, joka on nykyään täytettynä ja nähtävissä Bíoteknian aulassa (käytiin siskon kanssa katsomassakin sitä muutama vuosi sitten). Kokoelman heikointa antia on toinen novelli, Isabelle, josta en kirjoittanut muistiinpanoihin yhtäkään riviä ja lukupiirimiitissä olin jo unohtanut, mistä se edes kertoi.
 
Novelleille yhteistä on tapa läväyttää jokin ikävä asia päin lukijan kasvoja, ja dystooppinen/futuristinen maailma antaakin tällaiselle kerronnan keinolle hyvän ja uskottavan alustan. Ihmiskohtalot ovat lohduttomia ja hahmoilla on jokaisella jokin särö, mutta karuista kuvauksista huolimatta pinnan alla kuplii naurua, jonka voi tulkita vaikkapa yhteiskuntakriittisenä mustana huumorina. Saunders myös leikittelee erilaisten keinomaailmojen kanssa, sillä useassa novellissa on tavalla tai toisella tällainen paikka, esimerkiksi teemapuisto tai virtuaalitodellisuus.
 
 
Peukutan novellihaasteeseen Runsaudenmaata, jonka kuvaama kuvaama maailma voisi olla kokoelman maailmoista lähimpänä toteutumistaan, etenkin jos Trump pääsee olemaan vallassa pidempään, tai joku samanmielinen jatkaa hänen jalanjäljissään. Tuntuukin, että novelli on ehkä ajankohtaisempi nyt kuin kaksikymmentä vuotta sitten. 
 
Saunder kirjoittaa maailmasta, jossa ihmiset on jaettu normaaleihin ja viallisiin. Viallisilla on jokin geneettinen virhe, joka tekee heistä kakkosluokan kansalaisia. Orjuus on palannut lailliseksi ja nämä ali-ihmisiksi ja epäsikiöiksi kutsutut yhteiskunnan alimmalla portaalla elävät hyljeksityt olennot joutuvat tekemään mitä ikinä heidän omistajansa tahtoo heidän tekevän, esimerkiksi tarjoiamaan Henkilökohtaisia Mielihyväpalveluita.
 
Novelli kertoo nuoresta miehestä, joka on asunut siskonsa kanssa Runsaudenmaa-nimisessä keskuksessa, kunnes eräänä päivänä hänen ja siskonsa tiet eroavat. Veli lähtee perään ja kulkee halki maan, jossa hänellä on vähemmän arvoa kuin koiralla. Vanhat tienvarsien opastekyltit on otettu uusiokäyttöön ilmoitustauluina. Niihin on kiinnitettynä mm. propagandajulisteita, joissa julistetaan: "Pidetään amerikkalainen geeniperimä puhtaana!". Ajatuksia ja kapinaa todellisessa maailmassa valiitsevaa tilannetta vastaan herättelevä teksti, johon suosittelen tutustumaan.
 
"Vai muka viallinen", hän puuskahtaa. "Tässä maailmassa ei ole ainuttakaan ihmistä jossa ei ole vikaa tavalla tai toisella." (s. 146)
     
Kokoelman luettuani kiinnostuin Saundersilta 2015 suomennetusta Joulukuun kymmenes-kokoelmasta ja laitoinkin sen heti kirjaston varaukseen. Jokin tässä Saundersin tyylissä puraisi. Suositelkaapa muuten hyviä novellikokoelmia, lukemani löytyvät täältä. Haluaisin mielellään spefiin kallistuvia kokoelmia (ainakin Osuuskummalta on niitä ilmestynytkin tehokkaasti), mutta myös muut tasokkaat kokoelmat kiinnostavat.
  
Sisältö:
  1. Sotapuiston perikato
  2. Isabelle
  3. Aallontekijä alamäessä
  4. 200-kiloinen toimitusjohtaja
  5. Muistoja rouva Schwartzille
  6. Sorretun Maryn kovan onnen terrorikampanja
  7. Runsaudenmaa
    
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Saundersin painajaismainen, postapokalyptinen maailma on kuin happopäisen Walt Disneyn visio.” – The Philadelphia Inquirer
  
George Saundersin esikoisteos Sotapuiston perikato ilmestyi 1996 ja nosti hänet yhdellä iskulla amerikkalaiskertojien eturiviin. Teoksen novelleissa kuuluu vahva ja autenttinen ääni: erehtymättömän tyylitajuinen, roisin hauska, synkän satiirinen. Sen tyylirekisteri sieppaa kaiken: teknopuheen, business-kielen, psykologisen lässytyksen, absurdin slangin ja vilpittömän hölötyksen, joista sekoittuu väärentämätön Saunders-soundi.
  
Sotapuiston perikadossa George Saunders on luonut surrealistisen, omituisen vakuuttavan kuvan kaiken aikaa kehkeytyvästä painajaismaisesta tulevaisuudesta.
  
Suuomentanut: Markku Pelkkilä, 208 sivua, Siltala 2016
  
Alkuperäinen nimi: CivilWarLand in Bad Decline (1996)

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kirjamessulippujen arvonnan voitajat

   
Helsingin kirjamessujen lippujen voittajat on arvottu. Yhden päivän messulipun voittivat paljonvaloa ja Jessica L. Voittajat nostettiin kuvassa näkyvällä tavoin lippuarvonnalla. Paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille, teitä olikin ihastuttavan paljon! 

perjantai 13. lokakuuta 2017

Beth Lewis: Suden tie

"Minä olin nähnyt pahaa unta. Kymmenen vuotta painajaista, 
ja muistin nyt vasta sen yksityiskohdat. "
  
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
  
Suden tie on englantilaisen Beth Lewisin esikoisteos ja sellaiseksi hämmästyttävän hienosti rakennettu tarina, jossa totuus avautuu lukijalle pikku hiljaa. Lewis on luonut uskottavan kuuloisen tuhon jälkeisen maailman uusine pelisääntöineen.
  
Post-apokalyptinen teos sijoittuu Pohjois-Amerikkaan, muutama vuosikymmen Toiseksi konfliktiksi kutsutun sodan jälkeen, jonka pommit ovat tuhonneet kaupungit ja palauttaneet villin lännen kaltaisen elämäntyylin. Tapahtumapaikkana on BeeKoo, kirjainlyhenne ”sen oikeasta nimestä, jonka melkein kaikki ovat unohtaneet tai jota eivät halua muistaa” eli Brittiläinen Kolumbia.

Ihmiset ovat tappaneet paljon enemmän susia kuin sudet ihmisiä. Tiedän, kumpaa minä pelkään enemmän. (s. 222)
  
Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Elka, joka on asunut Ansastajaksi kutsutun miehen kanssa kymmenen vuotta. Hänen vanhempansa lähtivät pohjoiseen ”keltaisen metallin” perässä ja jättivät pienen tyttärensä mummonsa hoiviin. Ydinsodan seurauksena myrskyt ovat muuttuneet tuhovoimaisemmiksi ja Elkan ollessa seitsemän koti tempautuu tuulen mukaan. Harhaillessaan yksin metsässä hän törmää Ansastajan mökkiin.
  
Vuodet Ansastajan kanssa opettavat Elkalle selviytymistä villissä erämaassa ja virittämään ansoja. Kun Ansastaja lähettää Elkan lähimpään asumiskeskukseen käymään kauppaa, tytön mielikuva miehestä saa ensimmäisen särön, joka käynnistää lopun teosta kestävän kissa ja hiiri leikin. Elka joutuu pohtimaan mikä on totta ja mikä valhetta palasten pikkuhiljaa muodostaessa kokonaiskuvan, joka on aikaisemmin ollut sumun peitossa.
 
En liiemmin tykkää teistä. Tiet ovat jonkun toisen polkuja, joita väki seuraa kyselemättä. Älä luota kenenkään muun polkuun, oli se sitten todellinen, maahan tallattu polku, tai sitten hänen elämänsä mutkikkaat tapahtumat. (s. 125)
  
Elkan kieli on värikästä ja rouheaa, mikä sopii hyvin hahmolle. Hän kutsuu sotaa osuvasti Hiton typeryydeksi ja näkee sen tuhoja kulkiessaan erämaan halki etsiessään tietä vanhempiensa luokse. On alueita, joilla luonto ei ole vielä palautunut ennalleen ja myrkkyjärviä, joiden pohjalla makaavista pommeista vuotaa kemikaaleja ja säteilyä ympäristöön. Elka viettää talven tällaisen järven rannalla, sillä alue pysyy koko ajan lämpimänä ja lumettomana.
  
Elkan matkaa ja itsetutkiskelua seurataan vuoden ajan. Kirjailija on laatinut haastavan polun tytön kulkea. Hän kohtaa pakonsa aikana ihmisiä, joista kaikki eivät ole hyviä ja rehellisiä, vaan joiden tapa selviytyä vahingoittaa muita. Lewis on tuonut hyvin esille ihmisen pimeämmän puolen, herättäen samalla kysymyksen, onko meillä kaikilla aineksia samaan. Teos tuo mieleen vahvasti Cormac McCarthyn Tien.

Penelope oli saanut miehensä. Entä minä? Paskat, minä en miestä tarvinnut tai halunnut. (s. 395)
   
Arvosana:
  
  
Takakannesta:
”Ansastaja oli koko perheeni. 
Hän ei ollut verisukulaiseni, ei ollut sukua, 
hän oli minun valintani. Ja minä valitsin väärin.”
  
Elka ei muista aikaa ennen Ansastajaa. Hän oli seitsemänvuotias, nälkäinen ja eksyksissä, kun Ansastaja otti hänet siipiensä suojaan. Vuosien saatossa Ansastaja on opettanut hänet selviytymään villissä erämaassa, jossa sivilisaatio on muisto vain ja ihmiset luonnon ja toistensa armoilla. Mutta mies, jonka Elka on kuvitellut tuntevansa, on piilotellut kauhistuttavaa salaisuutta. Mies on tappaja. Hirviö. Elka ryntää pakomatkalle jäätävään erämaahan vakaana aikomuksenaan löytää oikeat vanhempansa ja vastaukset kysymyksiinsä. Mutta kummassa suunnassa todellinen vaara piilee – edessä vai takana?
  
”Armoton psykologinen trilleri erämaassa selviytymisestä ja menneisyyden haamuista.” 
– Booklist
  
”Unohtumaton odysseia häkellyttävän kauniiseen erämaahan ja Elkan sisukkaaseen mieleen.” 
– Publishers Weekly
  
Suuomentanut: Elina Koskelin, 410 sivua, Like 2017
  
Alkuperäinen nimi: The Wolf Road (2016)

tiistai 10. lokakuuta 2017

Vanhan kirjan päivä | Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset

"Tosi ja epätosi kietoutuivat toisiinsa kuin kaksi käärmettä."
  
  
Lukuhaasteissa: Vanhan kirjan päivä 10.10.2017, Halloween-lukuhaaste
  
Kuka muistaa vielä 2014 kirjablogeissa järjestetyn Vanhan kirjan päivän? Tällä kertaa tempaus tapahtuu flashmob-tyylisesti, eli me bloggaajat puhuimme tästä keskenämme, sovimme ohjeet ja päivän, mutta emme kertoneet tästä etukäteen missään. Tänään on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä, mikä on minusta aika mainio päivä järjestää tällainen tempaus.
  
Jokainen sai itse määritellä, mitä pitää vanhana kirjana. Jollekin vanha kirja voi tarkoittaa useampia vuosikymmeniä, mutta kirjakaupoissa ja kustantajien varastoissa jo kaksi vuotta aiemmin julkaistu kirja on iäisyyden vanha. Niitä ei löydy mistään (kirppareita ja divareita lukuunottamatta), koska ne on makuloitu eli palautettu paperin kiertokulkuun. Vain klassikoista ja supersuosikeista (kuten Pottereista) löytää aina painoksia, mutta koska suurinta osaa kirjoista ei mainosteta missään, katoaa moni kirja hyllyväleihin ja suurempaa ääntä pitämättä markkinoilta. Tempauksen onkin tarkoituksena herättää keskustelua kirjan lyhyestä elinkaaresta ja nostaa esille teoksia, joista ei blogeissa tai muuallakaan ole puhuttu paljoa. Klassikoita ei kuitenkaan rajattu tempauksen ulkopuolelle, vaan jokainen sai itse määritellä oman lähestymiskulmansa.
 
Sää oli kuolleen hiljainen. Sumu imi itseensä loputkin ympäristön äänet. (s. 49)
  
Valitsin kirjakseni Kaija Juurikkalan lanukirjan Aada ja pimeyden lapset, joka on julkaistu 2007, eli 10 vuotta sitten. En ollut kuullut teoksesta ennen kuin näin sen eräässä Oulun koulukirjastossa, jossa olen vieraillut osana työharjoittelujaksoani. Kirjan nimi ja takakansi houkuttivat varaamaan kirjan kaupunginkirjaston kautta. Olin aluksi ajatellut lukea teoksen pelkästään Halloween-haasteeseeni, mutta lukuajan vähyyden vuoksi hyödynsin teoksen myös tähän tempaukseen, johon se sopiikin hienosti.
   
Kuulen ääniä, jotka eivät ole peräisin tästä maailmasta. Ne tulevat jostain muualta. Kuin toisesta maailmasta. (s. 5)
 
Teoksen päähenkilöinä ovat Aada, kaksossiskonsa menettänyt tyttö, joka ei ole puhunut sanaakaan puoleen vuoteen, ja Petteri, vilkas poika, joka pitää itseään koviksena ja luokan kinginä, joka kaipaa huomiota. Lisäksi teoksessa kuullaan mm. lasten vanhempien näkökulmaa. Kirjaa ei ole jaettu lukuihin, vaan eri näkökulmahahmot on nimetty kappaleiden ylle. Ihan toimiva ratkaisu näin lyhyessä kirjassa. 
   
Olin varautunut epämiellyttävään yllätykseen -- hirvittävän mielikuvituksellisen olennon kohtaamiseen, joita fantasiakirjat ovat pullollaan, erilaisia kuolaavia ällötyksiä, muotoaan muuttavia hirviöitä, mekaanisia mörköjä. (s. 123)
 
Tapahtumapaikkana on maaseutukartano, jonne vanhemmat ovat tuoneet lapsiaan leirille, jota vetää kuuluisa terapeutisti Rothovius. Kaikki ei kuitenkaan ole leirillä kunnossa. Aada ja Petteri joutuvat seikkailuun, jonka aikana paljastuu salaisuus jos toinenkin, niin leirin vetäjästä, kartanon historiasta ja lasten taianomaisista "parantumisista". Matkan aikana kaksikko näkee toisensa ihan uudessa valossa. Teoksen loppu yllätti täysin (joskin hieman samaan tapaan kuin Razorland-trilogian päätösosa).
 
Oksat rakensivat hämähäkkimäisen verkkokatoksen, jonka läpi aurinko ei milloinkaan päässyt siivilöitymään. (s. 85)
 
Tykkäsin kirjasta paljon. Aadan ja Petterin äänet erosivat toisistaan selkeästi, Juurikkalan kieli oli kaunista (joskin parissa kohtaa muistutti hieman liikaa yksisarvisenergiaa mainostavia palveluja) ja tarina on paikoin hyvinkin jännittävä. Kerronta pysyi hyvin kasassa, eikä juoni ollut ennalta arvattavissa. Teos sopii Halloween-teemaan hyvin, koska teoksen maailmassa elävien ja kuolleiden maailmojen rajat ovat häilyväiset. Suosittelen kirjaa etenkin 10-13-vuotiaille, mutta maistunee se myös vanhemmillekin lukijoille.
 
Valkoinen rappaus halkeili piirtäen seiniin elämänviivoja kuin ryppyjä iäkkään ihmisen kasvoihin. (s. 6)
  

Arvosana:
    
Takakannesta:
Jännittävä saturomaani tytöstä, joka lopetti puhumisen
  
Aada ei ole sanonut sanaakaan kaksoissiskonsa kuoleman jälkeen, joten hänen perheensä lähtee hakemaan apua terapialeirille vanhaan kartanoon. Petterillä, vilkkaalla ja suorasanaisella pojalla taas on päinvastaiset syyt leirille tuloonsa. Luokkaan saapuu myös Helmi-niminen tyttö, mutta miksi vain Aada ja Petteri pystyvät näkemään hänet? Leirin opettaja, kuuluisa Rothovius, ei ainakaan ole mikään tavallinen tylsä opettaja, ei tosiaankaan.

Aada ja pimeyden lapset vie seikkailulle maailmaan, joka on yhtä aikaa sekä henkien että elävien. Se on myös kaunis kertomus luottamuksesta ja sen parantavasta voimasta; siitä, kuinka ihmiset voivat imeä toistensa voimat niin halutessaan, mutta myös antaa toisille omastaan. 
     
149 sivua, WSOY 2007
    
Kirja on luettu myös täällä: Tuhat elämää

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Helsingin kirjamessut 26.-29.10.2017 | Tärpit ja kahden messulipun arvonta

Ei ole paperisen messulehden voittanutta. Etukansi oli taittunut hieman matkatessaan postissa. Tämän vuoden lehdessä ei muuten ollut ollenkaan karttaa, eikä nettisivuillakaan lue muuta kuin: "Tarkempi kartta julkaistaan lokakuussa 2017." Toivottavasti pian.
  
Lokakuun lopussa on jälleen kirjallisuuden ystävien joulu, eli Helsingin kirjamessut. Tänä viikonloppuna on messuiltu jo Turussa, mutta sinne en tällä kertaa päässyt. Mutta ehkä ensi vuonna? 
  
Arvon Helsingin messuille kaksi lippua. Arvonta on auki viikon, eli päättyy 15.10. klo 12:00, jonka jälkeen ilmoitan kaksi voittajaa, jotka saavat molemmat yhden päivän ilmaislipun sähköpostitse. Kommentoi alle, mikä ohjelma sinua kiinnostaisi nähdä. Koko ohjelma on katsovissa täältä.
  
Tässä minun messupoimintani, eli nämä on ainakin pakko nähdä. Ohjelmien kuvaukset messulehdestä. Tänä vuonna olen myös esiintymässä yhdessä paneelikeskustelussa perjantaina 18:30 alkaen Risingshadow-kriitikon roolissa muutaman muun kanssa. Siitäkin lisää tietoa alla. Laitan linkit niihin kirjoihin, joista olen blogannut. 
  
Kirjabloggaajien young adult-kirjavinkkejä voi tulla hakemaan Boknäsin osastolta 6m48 ja minäkin pörräilen välillä siellä, jos haluat tulla moikkaamaan tai ostamaan kirjabloggaajapinssin (hinta 3€/kpl), niitä on vielä muutama jäljellä. 
  
Torstai 26.10.
  • 10:30-11:00 KirjaKallio - Erika Vik: Kaksosauringot -fantasiatrilogia
  • 12:30-13:00 Mika Waltari - Kääntäjäkeskustelu | Kotimaiset kääntäjät tekevät arvokasta työtä, joka jää kuitenkin usein pimentoon. Millaista on kääntää kirjoja suomenkielelle? Kääntäjät kertovat.
  • 13:30-14:00 Kirjakahvila - Botnia-palkinnonjako | Oulun kirjailijaseura alkaa jakaa vuosittain uutta Botnia-palkinnoksi nimettyä kirjallisuuspalkintoa. 10 000€:n arvoinen palkinto on tarkoitettu kirjailijoille. jotka asuvat Pohjois-Pohjanmaalla tai ovat kotoisin sieltä.
  • 14:00-14:30 Eino Leino - Ilari Aalto ja Elina Helkala: Matka muinaiseen Suomeen | Jännittäviä muinaispaikkoja löytyy myös Suomesta! Lähde aikamatkalle menneisyyteen, näe muinaisia asuja ja kuule ensitsajan elämästä uhrilähteineen, aarrekätköineen ja kalmistoineen. Miten esi-isämme elivät?
  • 14:30-15:00 Magia - Kepler62
  • 15:30-16:00 Olohuone - Fantastinen matkaopas | Kaipaatko lomalta rentoutumista vai silkkaa kauhua? Tule tutustumaan omituisiin matkakohteisiin Shimo Suntilan, Katri Alatalon, Helena Wariksen ja Petri Hiltusen johdolla. Oppaina maailmojaan kehumassa kolme teräväsanaista fiktiohekilöä.
  • 16:00-16:30 KirjaKallio - Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
  • 17:00-18:00 Magia - Fantasia-keskustelu | Harry Potter -kääntäjä Jaana Kapari-Jatta ja lastenkirjailija Katja Krekelä uppoutuvat fantasian ihmeelliseen maailmaan. Mikä tekee mielikuvitusmaailmasta niin kiehtovan ja mikä fantasiakirjallisuuden merkitys on nuorten lukemiselle? 
  
Perjantai 27.10.
  • 12:30-13:00 KirjaKallio - Paneeli: Netissä on kaikki, mihin tarvitaan kirjaa? | Mitä kirjallisuudella on tarjota, kun somessa rakastetaan, soditaan ja aloitetaan vallankumouksia? Miten kirjan pitäisi kehittyä, että se on merkittävä jatkossakin?
  • 14:00-14:30 KirjaKallio - Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit
  • 15:30-16:00 Aino - Suomalainen mytologia ja kansanperinne nykyajan kaunokirjallisuudessa
  • 16:30-17:00 Takauma - Muinaisuutemme jäljet | Ihmiset saapuivat Suomeen ainakin 11 000 vuotta sitten. Arkeologit palaavat juurillemme ja tutkivat, millaista oli arki ja juhla esihistoriassa ja keskiajalla. Milloin ja miten meistä tuli suomalaisia?
  • 17:00-17:30 Takauma - Arkeologiaa pyhillä paikoilla | Temppeli, kirkko, luostari, hautaus, pyhä paikka - kaikki arkeologian arkipäivää. Millaista on tutkia omaa tai vierasta uskontoa? 
  • 18:30-19:00 Kullervo - Millaista fantasiaa oikeasti luetaan - Internet sen paljastaa | Scifi- ja fantasiasivusto Risingshadow.fi:n yli 230 000 kirja-arviota eivät voi olla väärässä. Miina Hakonen, Max Lampinen, Juha Salmi, Niina Tolonen ja Leena Viitanen ruotivat vuoden parhaat kirjat tilastojen valossa. Puheenjohtajana Ella Peltonen.
  
Lauantai 28.10.
  • 13:00-13:30 Magia - Harry Potter ja Tylypahkan kirjasto | Uusi annos lääkettä Potter-kuumeeseen! Professori Dumbledoren satuja, Ihmeotuksien olinpaikkoja ja Tylypahkan kirjaston lainatuimpiin teoksiin lukeutuva Huispaus kautta aikojen. Jaana Kapari-Jatta on suomentanut Tylypahkan kirjaston menestysteokset.
  • 15:30-16:00 KirjaKallio - Anne Leinonen: Kirjanoita (bloggaus tulossa)
  • 17:00-17:30 Magia - Jännitystä eri ikäisille | Mitä vaatii hyvä jännityskirja? Miten lukijan ikä täytyy ottaa huomioon? Keskustelemassa Tuula Kallioniemi, Antti Halme ja K.K. Alongi.
  • 17:30-18:00 Tarina - Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa (bloggaus tulossa)
    
Sunnuntai 29.10.