torstai 29. kesäkuuta 2017

Kaori Ekuni: Blink blink

"Toivon, että kirjani on miellyttänyt niitä monia rohkeita naisia ja miehiä, 
jotka kaikesta huolimatta uskaltavat rakastua."
   
  
Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
  
Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.

Luen ihan liian vähän aasialaista kirjallisuutta mangan lisäksi. Blogissani olen esitellyt aiemmin vain Kissavieraan ja Vegetaristin ja nyt Kaori Ekunin teoksen Blink blink, joka kertoo Shokosta ja Mutsukista, jotka ovat juuri menneet naimisiin. Mutsuki on kuitenkin homo ja Shoko tiesi sen. Kuvioissa pyörivät myös Mutsukin poikaystävä Kon, nuorenparin vanhemmat ja Shokon ystävä Muzuko.
    
Olimme olleet naimisissa kymmenen päivää - kuinka vaikea onkaan selittää, mistä avioliitossamme on kyse. -- Totuus nimittäin on ettei Mutsuki makaa naisten kanssa. (s. 9 ja 12)
  
Teos kertoo parin elämästä vuorotellen molempien näkökulmista noin vuoden ajalta. Japanilainen kulttuuri juhlineen ja ruokineen kiinnostaa, ja ne ovatkin teoksessa hyvin esillä mm. origameineneen, edamame papuineen, lattialla istumisineen ja sisätossuineen. Uutena opin, että syksyllä ja talvella on tapana silittää sänky ennen nukkumaan menoa, jotta peiton alla olisi lämmintä.  
  
Ei ihmisiä voi luokitella yhtä helposti kuin kirjoja hyllyssä. (s. 46)
  
Shoko on erikoinen hahmo. Hän laulaa taulussa olevalle miehelle ja kaataa teetä jukkapalmulle, joka hänen mukaansa kahisuttaa lehtiään kiitokseks. Shoko on hieman irrallaan todellisuudesta. Hänen läkärinsä on antanut alkoholisoituneelle naiselle vinkin mielialan kohottamiseen: mene naimisiin. Samaisen lääkärin mielestä kaikkiin ongelmiin on ratkaisuna lapsen tekeminen. Kuulostaa joko aika epäpätevältä lääkäriltä, tai sitten Shoko on jossain määrin epäluotettava kertoja.
  
Vaimoni on joskus hieman omalaatuinen. (s. 27)
  
Teos on ilmestynyt Japanissa 1991, mutta tätä ei arvaisi, sillä kuvaus on hyvin ajatonta. Tekstin perusteella syntyy kuva, että avoin homoseksuaalisuus ei ole Japanissa kovinkaan yleistä (Mutsuki kuvaa tuntemiaan homomiehiä normaalista poikkeavaksi), vaikka lääkäripiireissä homoja tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon. 
    
"Hetkinen nyt. Eihän se niin voi olla." Hän hermostui. "Tarkoitan että - älä nyt käsitä väärin - mutta... oletko sinä siis... homoseksuaali?" -- "Yritätkö tosissa sanoa, ettei minun vävyni ole - oikea mies?" (s. 141)
    
Blink blink ei ollut ihan sellainen kuin kuvittelin. Takakansi ja etulieppeen kritiikkilainaukset kutsuvat antavat kuvat hyvin humoristisesta teoksesta, mutta minä en löytänyt teoksesta huumoria - enemmänkin mielenterveyden hajoamista ja synkkyyttä. Teksti on kylläkin hyvin nopealukuista ja soljuvaa, mutta en saanut siitä paljoa irti. 
   
Käsitin, että teos on käännetty englanninnoksesta, sillä copy/nimiösivulla mainitaan teoksen englanninkielinen versio ennen alkuperäiskielistä. Useinhan teoksissa lukee jo suomentajan yhteydessä jos näin on tehty. Harmillisen usein on, että aasialainen kirjallisuus ilmestyy Suomessa käännöksen käännöksenä ja tämä saa aina epäilemään, että mitähän kaikkea katoaakaan prosessissa.
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Mutsuki ja Shoko ovat olleet naimissa kymmenen päivää. He eivät ole vielä rakastelleet - eivätkä aiokaan. Vanhempien painostuksesta solmittu kulissiavioliitto on vähintäänkin haasteellinen. Mutsuki on homo, ja hänellä on vakituinen poikaystävä. Henkisesti epävakaa Shoko ei ole valmis minkäänlaiseen suhteeseen. He ovat täydellinen valeaviopari. Vastavihitty pari toivoo saavansa elää omalla tavallaan, mutta pian he huomaavat, ettei mikään avioliitto - aito tai näytelty - ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Blink blink on viehätävä tapakomedia yhteiskunnasta, jossa huippumoderni elämäntapa kohtaa ikivanhat perinteet. Kaori Ekuni rakentaa tarinansa taitavasti ja kertoo sen arkisin sanoin. Kirjassa välkähtelevät lämmin huumori ja hiljainen viisaus.
    
Suomentanut: Leena Perttula, 183 sivua, Bazar 2006
  
Alkuperäinen nimi: Kira Kira Hikaru (1991) suomennettu englanninnoksesta Twinkle, Twinkle (2003)
  
  
Samantyylisiä kirjoja:  

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä (Kerttu & Mira #1)

"En ollut varautunut siihen, että kirja voisi olla aidosti mielenkiintoinen."
  
   
Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
  
Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.
   
Terhi Rannelan nuortentrilogian aloittavassa teoksessa Amsterdam, Anne F. ja minä päähenkilönä on 15-vuotta juuri täyttänyt Kerttu Kaarina Koistinen, tuttavallisemmin Kepa tai K3. Kun hän lähtee äitinsä kanssa syyslomalla Amsterdamiin, koto-Suomeen jäävät ex-tyttöystävä Mira ja nettidieitti Jimi. 
  
Kun katsoin Miran kissamaisen vihreisiin silmiin ensimmäisen kerran, en ymmärtänyt, että se laukaisisi minussa massiivisen identiteettikriisin. En ollut koskaan aiemmin pohtinut seksuaalista identiteettini -- Olin hetero niin kuin kaikki kaverinikin. En ollut edes osannut määritellä itseäni heteroksi, mutta yhtäkkiä kaikki lokerot piti kaivaa esiin. (s. 31)
  
Olen lukenut Rannelalta aikaisemmin vain yhdessä Anneli Kannon kanssa tehdyn Kuparisaari-trilogian, joka ei aivan vakuuttanut kummankaan kirjailijan taidoista, mutta Kertun luonne on paljon kiinnostavampi ja uskottavampi kuin yhdenkään tuon fantasiasarjan hahmoista. Hän lukee paljon, harrastaa postcrossaamista ja on teiniangstissaankin mukavan monipuolinen ajattelija sekä sanavalmis nuori, johon välillä samastuin (olemme esimerkiksi molemmat käyneet ala-asteella puheterapiassa kiertämässä ärrää orren ympärille).
  
Hänen äitinsä on Suomen tunnetuin romanttinen kirjailija Kaarina Kataja, joka keräilee Anne Frankin päiväkirjan eri painoksia ja myös eri kielillä. Kerttu kritisoi Gilmoren tyttöjen äiti-tytär-suhdetta, epäuskottavaksi mutta silti hänellä on varsin hyvät välit äitiinsä. Jopa Kertun seurusteleminen tytön kanssa on äidille ok - tällaisia vanhempia tarvittaisiin enemmän todellisessakin maailmassa. Kertun sanoin, onhan Suomi aikamoinen takapajula, "jossa on ahdasmielisiä urpoja vielä 2000-luvullakin."
  
Kerttu on saanut äidiltään syntymäpäivälahjaksi kappaleen Annen päiväkirjasta ja hän ihmettelee, miksi se on niin merkittävä teos etenkin äidilleen. Kerttu ei pidä tyttökirjaklassikoista ja kokee päiväkirjan kuuluvan samaan kategoriaan. Hänestä on turhaa lukea "jonkun sata vuotta sitten kuolleen teinin" vuodatuksia, etenkin koska Anne kuolee, sillä "sehän spoilaa koko jutun". Lopulta Kerttu kuitenkin suostuu lukemaan teoksen, jos hän saa 70€ maksavat farkut. Tyttö saa yllättyä, millainen vaikutus teoksella häneen lopulta onkaan.
      
Meitä vastaan kävelee harvakseltaan niin absurdin näköistä porukkaa, että olen varma siitä, että kaupungin alapuolella sijaitsee rinnakkaistodellisuus, josta nämä ovat kiemurrelleet ihmisten ilmoille. -- En ihmettelisi, vaikka vastaani hoippuisi pilvessä oleva Ihmemaan Liisa tripillä olevan Irvikissan kanssa. (s. 44-45)
  
Amsterdam vaikuttaa ihanalta paikalta, jonne täytyy päästä joskus. Haluan vierailla ainakin Frankien piilopaikasta tehdyssä museossa ja ihastelemassa Van Goghin maalauksia. Olen lukenut Anne Frankin päiväkirjan ja myöhemmin myös lukupiirini, joka teki se inspiroimana matkan Amsterdamiin, harmillisesti itse en päässyt tuolloin mukaan. Myös John Greenin teoksessa Tähtiin kirjoitettu virhe matkustetaan Amsterdamiin. 
  
Naureskelin, kun Kerttu kuvaa, kuinka Amsterdam elää pyörillä. Hän tapaa paikallisen pojan, joka kertoo, että "pyörän odotettu elinikä per omistaja on vain puoli vuotta", ennen kuin se varastetaan. Kerttu kommentoi, että Tampereella pyöräilijät ovat liikenteen alinta kastia, joille mummon puivat nyrkkiään eikä hänen pyöräänsä ole koskaan varastettu. Toista on Oulussa, jota kutsutaan jopa Suomen pyöräilypääkaupungiksi, eikä itseään voi kutsua oikeaksi oululaiseksi ennen kuin pyörä on varastettu ensimmäisen kerran. 
  
Jatko-osa Goa, Ganesha ja minä kerrotaan Miran näkökulmasta. Täytyy pitää mielessä tämä sarja, viimeistään ensi vuoden Pride-viikkoa ajatellen, sillä Terttu ja japanilaisesta kulttuurista kiinnostunut Mira ovat sen verran kiinnostavia hahmoja, että heidän mukanaan lähtee mielellään toisellekin matkalle. 
  
 Elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen. (s. 101)

Terhi Rannela: Näin kirjani ovat syntyneet

”Muistan hyvin, miten keksin aiheen Amsterdam-kirjaan. Olin koulukeikalla Pirkanmaalla, puhuin 200 yläkoululaiselle. Kun kysyin, kuinka moni oli lukenut Anne Frankin päiväkirjan, vain kaksi kättä nousi. Vähän huolestuin ja mietin, kuinka voisin tuoda Anne Frankin nykyaikaan. 

Syntyi Kerttu. Hiukan ärsyttävä hälläväliä-tyttö, vähän hemmoteltu alisuorittaja. Vähän erilainen kuin Reija tai Aura – olen aina halunnut kirjoittaa mahdollisimman monenlaisista tytöistä. 

Olen lukenut Anne Frankin päiväkirjan monessa elämänvaiheessa. Luin kirjan ensimmäisen kerran 12-13-vuotiaana ja Anne on luultavasti yksi syy siihen, miksi olen aina pitänyt päiväkirjaa. Anne oli minulle pitkään kuitenkin lähes fiktiivinen hahmo, tyttökirjan päähenkilö, kunnes itse menin syyslomamatkallani Amsterdamiin vierailemaan Salaiseen siipeen. Tutustuminen Annen perheen piilopaikkaan oli hyvin vaikuttavaa ja koskettavaa. 

Varhaiskypsä Anne pohtii päiväkirjassaan seksuaalisuuttaan, joten pidin luontevana, että myös Kerttu tutkiskelee omia tunteitaan. Hän ihastuu yhtä luontevasti sekä poikiin että tyttöihin."
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
– Maailma kutsuu, Neiti Kolmiodraama. Nyt me Koistisen kauniit naiset menemme valloittamaan Hollannin, äiti sanoo.
  
Kertun 15-vuotispäivä on päättynyt nolosti. Hän on lopettanut suhteensa Miraan tekstarilla. Ei kovin kypsää. Tuore virtuaalisuhde Jimiin kukoistaa, mutta Mira on raivoissaan. Kertun pelastukseksi luksusmutsi vie tuhlaajatyttärensä syyslomalle Amsterdamiin. Mutterissa on kelpo kallonkutistajattaren vikaa. Rakkausromaanien kirjoittajan pätevyydellä ja vinolla huumorillaan hän terapoi tytärtään samalla kun esittelee itselleen tuttua kaupunkia kanaaleineen ja polkupyörineen, huumeruiskuineen, tyttökatuineen ja historian haamuineen. 
   
Kaupunki jää Kertun lähdettyä ennalleen, mutta Tampereen tyttö on muuttunut. Hän ja Anne Frank ovat jakaneet yhteisen salaisuuden. 
  
Kotona odottaa vuosisadan yllätys
     
199 sivua, Otava 2008
   
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Amsterdam, Anne F. ja minä (2008)
  • Goa, Ganesha ja minä (2009)
  • Jäämeri, jäähyväiset ja minä (2010)
  
Samantyylisiä kirjoja:  

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Henrik Wilenius: Saranapuolelta

"Omasta mielestään Jesse oli ihan tavallinen nuori. 
Mitä siitä että hän sattui pitämään enemmän pojista kuin tytöistä. "
  
  
Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, Helmet 2017: 19. Yhdenpäivänromaani
  
Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.
    
Etsin Pride-viikkoa varten vähän lyhyempiä kirjoja HLBTI-teemalla, jotta ehtisin lukea ja blogata mahdollisimman monesta, ehkä jopa seitsemästä teoksesta. Näin siis löysin Henrik Wileniuksen nuortenkirjan Saranapuolelta. Se ei ehkä tule jäämään historiaan genrensä klassikkona, mutta näitä teoksia ei ole liikaakaan tarjolla. 
  
Romaani kattaa yhden päivän ajan, jolloin päähenkilö Jesse viettää 18-vuotissyntymäpäiväänsä. Jesse on kaapissa, mutta nyt, ennen reilille lähtöä on tullut aika kertoa parhaalle kaverille Aleksille, että hän on homo. Tarina tuntuu hyvin uskottavalta vaikka - tai ehkä juuri siksi - se ei koko ajan olekaan onnellinen
  
Jessellä on hyvin ristiriitaiset tunteet seksuaalisesta suuntautumisestaan. Välillä hän pitää itseään ihan tavallisena, vaikka pitääkin pojista, mutta välillä hän pitää homoutta sairaana ja hävettävänä asiana. Hänellä on myös itsetuhoisia ajatuksia, jos kaapista tuleminen ei sujukaan ongelmitta. Hankalimmaksi hän koksee sen, että on ollut vuosia ihastunut Aleksiin, joka kuitenkin seurustelee Miiran kanssa. 
  
Hän halusi rakastaa ja tulla rakastetuksi. (s. 50-51)
    
Jesse kokee alemmuutta lukion päättötodistuksestaan. Hänen isänsä ja isoveljensä ovat kirjoittaneet monta ällää, mutta Jesse on tahallaan alisuorittanut opintonsa sekoittuakseen massaan ja saanut vain ämmän paperit. Hän oli edellisessä koulussaan ollut hikari ja kiusattu, mutta lukion ekoina päivinä hän tutustuu Aleksiin, joka auttaa häntä keräämään itsevarmuutta mm. käymällä salilla ja treenamalla lihaksia. Tähän olisin toivonut hieman erilaista asennetta kirjailijalta - myös hoikka ja fiksu poika toimii hyvin päähenkilönä, sillä vaikkapa Simon (Minä, Simon, Homo Sapiens) on ihana mm. juuri siksi, koska on niin nörtti, eikä halua muuttaa itseään. 
    
- Tiedätkö mitä, Jesse? Mun mielestä on ihan jees et sä olet homo. (s. 82)
  
Kirjan aikana Jesse pääsee parin kuntosalitutun mukana homobaariin, missä hän ihmettelee kuinka tavallisen näköisiä suurin osa homoista on ja kuinka mahtavaa on olla paikassa, jossa homot saivat rauhassa iskeä toisiaan, halata ja jutella pelkäämättä, että joku tulee haukkumaan hintiksi. 
    
Tällaisia ystäviä hänellä oli. He eivät tuominneet tai hylänneet häntä hädän hetkellä vaan hyväksyivät hänet sellaisena kuin hän oli. (s. 119)

Kaapista tuleminen ei tietenkään suju ongelmitta, mutta kaikki päättyy lopulta hyvin. Jesse ja Aleksi ovat edelleen ystäviä. kunhan Aleksi ensin hieman rauhottui ja keskusteli asiasta isänsä kanssa.
  
 - Luulet sä et sillä on loppupeleissä välii mulle oot sä fägäri vai et. (s. 118)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
On heinäkuun lopun perjantai ja Jessen 18-vuotissyntymäpäivä. On päivä täynnä kevyttä huulenheittoa ja kesäillan odotusten täyttämää tunnelmaa. Jesseä kuitenkin ahdistaa: kuinka hän voisi rentoutua, kun ei voi olla oma itsensä. 
  
Tänään Jesse on päättänyt kertoa parhaalle ystävälleen asian, joka on tehnyt tuloaan jo kauan: ”Aleksi, minä olen homo.” Sen voi kertoa monella eri tavalla, mutta mikään hetki ei tunnu sopivalta eikä mikään tapa oikealta. Tavoite toteutuu hetkenä joka on väärä ja tavalla joka on huono. 
  
Jessen pahimmat pelot näyttävät käyvän toteen; ehkä ystävyyden varaan ei voinutkaan laskea tätä kaikkea. 
  
Saranapuolelta on todenmakuinen ja taitavasti kirjoitettu romaani ystävyydestä ja luottamuksesta, kirja jossa elämän syke tuntuu kaikissa aisteissa.
       
120 sivua, WSOY 2009
   
Kirjasta on kirjoitettu myös täällä: Savon Sanomat
  
Samantyylisiä kirjoja:  

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

"Koska ketään ei pitäisi suojella rakkaudelta."
   
      
Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
   
Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.
    
Kirpparilta ostamani kappale Vilja Tuulia Huotarisen Finlandia Juniorin ilmstymisvuonnaan voittaneesta  Valoa valoa valoa on odotellut pari vuotta hyllyssä, ennen kuin lopulta luin sen. Kirja kiinnosti kahdesta syystä, ensinnäkin 1986 on syntymävuoteni ja toisekseen se kertoo sateenkaarinuorista. 
    
Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran (s. 11)
  
Tarina kerrotaan 14-vuotiaan Mariia Ovaskaisen kirjoittamana. Kirja kertoo kesästä 186, jolloin hän rakastuu Mimiin ja Tšernobyl on juuri räjähtänyt. Säteileviä hiukkasia ja säteilevää rakkautta. Mimi asuu talossa nimeltään Seka-Sorto. Hänen äitinsä on kuollut tytön ollessa pieni, mutta Mimi käy edelleen tapaamassa tätä Ulla-Kolla. Tulee mieleen Ruusun aika tv-sarja. 
  
Onkohan mitään tässä maailmassa kontrolloitu niin paljon kuin tyttöjen seksuaalisuutta? (s. 58)
  
Teos on hyvin nopealukuinen, sillä Huotarinen on kirjoittanut teokseensa lyhyitä lukuja todennäköisesti näin houkutellakseen vähemmän lukevat nuoretkin tarttumaan teokseen ja sen vuoksi teos oli hyvä valinta lukumaratonillekin. Hän jopa sivulla 19 toteaa Mariian kautta: "Pitäkää silti tauko ennen kuin jatkatte seuraavaan lukuun. Silmäthän tässä rasittuvat.
  
Jokaisen kappaleen kaksi ensimmäistä sanaa on kirjoitettu suuraakkosilla, tyylikeino, johon melko pian tottuu. Mariian tapa kommentoida toistuvasti "Hyvät lukijat" ja muutoinkin osoittaa sananasa lukijalle töksähtivät silmään. Neljännen seinän rikkominen sekä päiväkirjamainen puhuttelu ovat välillä hyvinkin viihdyttäviä tehokeinoja, jos ne osaa kirjoittaa hyvin. Tässä se vain pysäytti lukuflown. 
    
Mistä muusta voi kirjoittaa kuin rakkaudesta tai kuolemasta? (s. 52)
  
Odotukseni eivät olleet mitenkään mahdottoman korkeat, vaikka muutamia kirjasta innostuneita postauksia olenkin vuosien varrella nähnyt. Harmillisesti kirja ei häikäissyt minua, vaikka se ihan sujuvahko lukukokemus onkin. En osaa sanoa, mikä teoksessa erityisesti vaikutti siihen, ettei lukukokemukseni ollut tätä onnistuneempi, se kuuluisa "jokin" vaan jäi puuttumaan. 
  
Onnettomin loppu ei ole se jossa kaikki kuolevat.
Onnettomin loppu on se jossa vain yksi jää eloon. (s. 164)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Hyvä lukijat!
  
Tämä on tarina kahdesta neljätoistavuotiaasta tytöstä, kuolemasta ja Tšernobylista.
  
Jos te pelkäätte
1) rakkautta
2) ydinräjähdyksiä,
niin älkää avatko tätä kirjaa.
  
Terveisin Mariia Ovaskainen
       
175 sivua, Karisto 2011
   
  
Samantyylisiä kirjoja:  

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Sarjakuvakooste: Suomalaisten painajaisia 2, Nanna ja Empty Zone Vol. 1

    
Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia 2 - Lisää vähäsanaista vertaistukea
Arvostelukappale - Atena 2017, 96 sivua
  
Karoliina Korhosen luoma Matti käy läpi kaikille suomalaisille tuttuja tilanteita samaistuttavin seurauksia. Ensimmäisessä osassa sarjaa keskityttiin mm. naapureihin ja joukkoliikenteeseen, tässä jatko-osassa pohditaan kesää, matkustamista ja shoppailua, sekä kaikenlaisia muita hetkiä, joissa suomalaisuus nousee pintaan
  
  
Tämän toisen kokoelman tillanteet eivät ole aivan yhtä oivaltavia ja samaistuttavia kuin ensimmäisen, mutta erityisesti nämä neljä tilannetta/faktaa kolahtivat minulle - varsinkin kun luin kirjan vähän ennen juhannusta. Matti on ihastuttava hahmo, hyvin kiltti ja viaton vain nolostuessaan tilanteissa, joissa moni suomalainen saattaisi tosielämässä polttaa päreensä.
  
Suosittelen lukemaan tämänkin osan, jos haluaa lisää vähäsanaista vertaistukea. Näitä Matti-tilanteita en ollutkaan vielä netistä nähnyt, niin oli kivaa yllättyä jokaisella aukeamalla. Ja muistakaahan pitää kahvitauko tätä lukiessanne!
  
Tuuli Hypén: Nanna
Arktinen Banaani, 64 sivua
  
Tuuli Hypénin nimi jäi mieleen luettuani viime vuonna ihastuttavan Kas, kissa -albumin. En muista mistä nappasin lukuvinkin, mutta citykettutyttö Nannasta kertovat stripit olivat minulle ihan uusi tuttavuus. Olisin voinut blogata tästä myös ensi viikonloppuna, koska silloin on Pride-viikko. Nanna asuu nimittäin Ritu-nimisen opiskelijatyön kanssa parisuhteessa, vaikkei sitä olekaan alleviivattu erityisen painokkaasti. 
  
Nappasin tähän postaukseen neljä strippiä, joista pidin, vaikka valinnanvaraa oli paljon. Nanna on ihanan höppänä ja välillä hänen on vaikeaa ymmärtää ihmisten elämää. Monessa tilanteessa Nannaan on todella helppoa samaistua (esim. tuo sitrushedelmä-tapaus). Nanna harrastaa pelaamista ja yllätyinkin kuinka nörtti tämä ketunhäntäinen ja pystykorvainen tyttö onkaan. Täytyy napata seuraavalla kirjastoreissulla loputkin Nanna-albumit mukaan.
  
Kas, kissa (2013)
Jason Shawn Alexander: Empty Zone Vol. 1 - Conversation With The Dead
Image Comics, 136 sivua
   
Tämän sarjisvinkin nappasin Kartanon kruunaamattomalta lukijaltaEmpty Zone kertoo dystooppisesta tulevaisuudesta, jossa asiat menevät genrelle uskolliseen tapaan huonosti. 100 vuotta aikaisemmin auringosta peräisin oleva elektromagneettinen myrsky pyyhki Maata aiheuttaen tuhoja. Ihmiskunta yrittää selvitä uusilla ehdoilla maailmassa, jossa luokkaerot ovat suurempia kuin koskaan. 
  
Päähenkilö Corinne White on mielenkiintopinen hahmo: ex-sotilas, nykyinen hakkeri, joka Johnny Mnemonicin tyyliin kuljettaa varastamaansa dataa päässään ja jolla on robottikäsi.
     
Pyysin Oulun pääkirjastoa hankkimaan albumin kokoelmaansa, eli sieltä löytyy. En pitänyt teoksen maailmasta niin paljon kuin olisin halunnut. Jokin piirrostyylissä ja juonenkuljetuksessa tökki. Vertasin sarjista mielessäni DMZ-albumiin, joka sekin jätti vähän kylmäksi.