keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kevään 2018 tulevia kirjoja

Kustantamojen katalogien lukeminen on aina yhtä ihana prosessi. Sivu toisensa jälkeen uusia kirjoja, ihana kirjo teoksia jokaiseen makuun. Tässä minun poimintani teoksista, jotka herättivät kiinnostukseni. 
      
  • Victoria Aveyard: Kruunun kirous (maaliskuu)
  • Matt Haig: Kuinka pysäyttää aika (maaliskuu)
  
  • Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa (maaliskuu)
  
  • Cecelia Ahern: Viallinen (helmikuu)
  • Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä? (maaliskuu)
  • Ernest Cline: Armada (maaliskuu)
  • Sarah J. Maas: Throne of Glass - Keskiyön kruunu (helmikuu)
  • Estelle Maskame: Heittäydy, jos uskallat (tammikuu)
  • Chris Riddell: Ottilia merillä (tammikuu)
  
  • Mervi Heikkilä: Revonpuro - Aijalin saaren tarut 1 (maaliskuu)
  • Maria Kuutti: Anna ja Elvis vaippasirkuksessa (maaliskuu)
  • Meredith Russo: Tyttösi sun (maaliskuu)
 
  • Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat (maaliskuu)
  • Katja Törmänen: Karhun morsian (helmikuu)
  • Brian K. Vaughan: Saga 7 (helmikuu)
  
  • Sini Helminen: Veden varassa (huhtikuu)
  
  • K. K. Alongi: Pakenijat (maaliskuu)
  • Katharinen McGee: Tuhat kerrosta - Huipulla (huhtikuu)
  • Leila Saarivirta: Nukkumatin vastaisku (maaliskuu)
  • Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset (huhtikuu)
  • Nonna Wasiljeff: Loukkupoika (tammikuu)
  
Pen & Paper:
  • Kiera Cass: Kruunu (tammikuu)
  
Reuna:
  • Harri V. Hietikko: Pandemian jälkeen
  • Pia Tervo: Ruth
  
  • Sarah Crossan: Yksi (helmikuu)
  
  • Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla (toukokuu)
  • J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter - Taikuuden historia (maaliskuu)
  • Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta - Sensored Reality 1 (maaliskuu)
  • Nicola Yoon: Aurinko = tähti (kesäkuu)
  
  • Gilles Diederichs: Kehräävä kissakirja (tammikuu)
  • Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä (kesäkuu)
  • Anne Leinonen: Noitakirja (maaliskuu)
    

   
10 eniten odotettua:
  1. Cecelia Ahern: Viallinen
  2. Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?
  3. Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa
  4. Sarah Crossan: Yksi
  5. Matt Haig: Kuinka pysäyttää aika
  6. Sylvain Neuvel: Heräilevät jumalat
  7. Meredith Russo: Tyttösi sun
  8. Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta - Sensored Reality 1
  9. Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
  10. Nicola Yoon: Aurinko = tähti

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Elena Favilli ja Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

"Kaikille kapinallisille tytöille: 
Unelmoi rohkeammin
Kurota korkeammalle
Taistele kiihkeämmin
Ja epäilyn hetkellä muista:
sinä olet oikeassa."
   
   
Arvostelukappale
  
Riippumatta siitä, kuinka tärkeitä heidän keksintönsä olivat, kuinka rohkeita heidän seikkailunsa, kuinka huikeaa heidän neroutensa - kerta toisensa jälkeen heitä vähäteltiin, heidät sysättiin syrjään, joissakin tapauksissa lähestulkoon pyyhittiin historiankirjoista.  
Tyttöjen on tärkeää ymmärtää, millaisia esteitä heidän tiellään yhä edelleen on. Täsmälleen yhtä tärkeää on tietää, että nuo esteet eivät ole ylitsepääsemättömiä. Esteet voi paitsi voittaa, niitä voi myös raivata pois jälkipolvia varten, niin kuin tämän kirjan suurnaiset ovat tehneet.  
Nyt kun sinulla on tämä kirja kädessäsi, olemme täynnä suurta toivoa ja innoitusta, kun ajattelemme sitä maailmaa, jota rakennamme yhdessä. Maailmaa, jossa sukupuoli ei määritä sitä, kuinka suurista asioista on lupa unelmoida ja kuinka pitkälle kukin voi päästä. Maailmaa, jossa jokainen ihminen voi sanoa epäröimättä: "olen vapaa." (Esipuheesta)
  
Tällaista kirjaa minä olen vuosia odottanut! Kirjaa, joka kertoo lapsille, niin tytöille, pojille kuin muillekin, jotka eivät taivu binäärisen ajattelumallin muottiin (kuten Coy Mathis, joka syntyi pojan kehoon: "Milloin mennään lääkäriin ja tehdään minusta tyttö-tyttö?"), että heistä voi tulla isona mitä vain - tytön ei siis tarvitse olla aina vain prinsessa. Elena Favilli ja Francesca Cavallo ovat tehneet tärkeän teon ihmiskunnalle, feminismille ja lapsille.
 
Olipa kerran Mary-niminen tyttö, joka pukeutui miten lystäsi: saappaisiin, housuihin, solmioihin, kauluspaitoihin. -- Mary meni naimisiin erään toisen lääkärin kanssa ja pukeutui häissään housuihin ja pikkutakkiin, koska piti sellaisesta asusta enemmän kuin perinteisestä hääpuvusta. (s. 136, Mary Edwars Walker, yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä naislääkäreistä)
  
Joukkorahoituksella mahdollistunut Iltasatuja kapinallisille tytöille tarjoaa 100 tarinaa oikeista naisista, jotka eivät taipuneet, vaan tekivät juuri sitä mitä halusivat. Mukana on monta naista, joita ihailen: Amelia Earhart, joka osoitti, että myös nainen voi olla lentäjä, Ada Lovelace, joka pohjusti tietä tietokoneille jo 1800-luvulla, Marie Curie, joka tutki radioaktiivista materiaalia, Florence Nightingale, joka parasi sairaaloiden hygieniatasoa, Malala Yousafsai, joka uhmasi talibaneja ja sanoi, että tyttöjen koulunkäynti on tärkeää.
  
Hienoa, että mukana on myös naisia, joista en ollut kuullut aikaisemmin, kuten Irena Sendlerowa, joka pelasti 2500 juutalaislasta toisen maailmansodan aikana antamalla heille kristityt nimet ja sijoittamalla heidän kristittyihin perheisiin turvaan. Samoin kuin arkeologi Marie Reiche, joka tutki Nazcan linjoja Perussa ja itseoppinut paleontologi Mary Anning, joka nimesi löytämänsä uudentyyppisen fossiilin iktyosaurukseksi. Vielä, kun saisi lisäosan, jossa olisi suomalaisia naisia kuten Minna Canth, Tove Jansson ja Tarja Halonen, niin olisin todella iloinen. Mutta tämä on hyvä alku.
  
"Minä en halua oppia naisten töitä enkä halua mennä naimisiin", hän sanoi veljelleen Victoriolle. "Minä haluan olla soturi." ~Lozen (s. 100)
   
Tarinat kertovat kirjailijoista, tutkijoista, seikkailijoista, kuningattarista, sotureista, aktivisteista, taiteilijoista, urheilijoista... Naisia ja tyttöjä jokaiselta mantereelta, erilaisilla perhetaustoilla, eri ihonväreillä, eri aikakausilta. Upeaa lukea kirjaa, josta jokainen löytää samaistumispintaa. Onpa mukana jopa punatukkaisia naismerirosvoja!

   
Onneksi vanhempani eivät kasvattaneet minua kapeakatseisesti, vaan antoivat minun muodostaa omanlaiseni tavan olla tyttö. Olin  Ronjan kaltainen lapsi, joka kiipeili puissa, vaelteli metsissä ja pelloilla koiran kanssa, käytti sekä hametta että housuja, tutki hyönteisiä, keräsi kukkia, auttoi isää korjaamaan maatalouskoneita ja äitiä selvittämään lankakerien solmuja. Osaan käyttää niin vasaraa kuin ompelukonetta ja molempien taitojen pitäisi olla täysin riippumatonta siitä, millaisen kirjaimen on saanut henkilötodistukseen.  
  
Minusta on tärkeää kertoa tytöille jo ennen kouluikää, ettei sukupuoli ole rajoite jonkin asian tekemiselle. Olen kapinallinen tyttö ja suosittelen tätä kirjaa kaikille vanhemmille. Lukekaa tätä lapsillenne, antakaa heille laaja kirjo mahdollisia tulevaisuuksia, älkää rajoittako heidän mielikuvitustaan, unelmiaan ja mielenkiinnonkohteitaan, sillä ne ovat toteutettavissa.
     
Naispuolinen faarao kammoksutti ihmisiä. Mitä jos hänen menestyksensä rohkaisisi muitakin naisia havottelemaan valtaa? (s. 62)
  
        
Arvosana:
    
Takakannesta:
Tavanomaisten prinsessasatujen sijasta tässä ihanassa iltasatukirjassa tutustutaan sataan todelliseen tyttöön ja naiseen, jotka ovat muuttaneet maailmaa tai oman elämänsä rohkeasti ja lupaa kyselemättä. He ovat eläneet kauan sitten tai he elävät nyt: he ovat hallitsijoita, merirosvoja, taiteilijoita, urheilijoita, astronautteja, tieteilijöitä, tai ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat tehneet jonkin pelottoman valinnan.
  
Loisteliaan kuvituksen ovat toteuttaneet 60 kuvittajanaista eri puolilta maailmaa. Iltasatuja kapinallisille tytöille on kirja kaikille lapsille, joiden toivot kasvavan itsenäisiksi ja toisia kunnioittaviksi ihmisiksi.
       
Suomentanut: Maija Kauhanen, 212 sivua, S&S 2017
    
Alkuperäinen nimiGood Night Stories for Rebel Girls (2017)
  

lauantai 9. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri - Luukku 9 | Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Joulukalenterin teemakuvake on tänä vuonna minun käsialaani.
   
  
Alla on Spotifyn soittolista, jolta löytyvillä joulumusiikkisuosikeillani voit virittäytyä tämän luukun lukemiseen. 
  
  
   
"Edessäsi on parhaillaan joulupukin todellinen tarina."
  
   
Aula & Co on vielä varsin nuori, pienempi kustantamo, jonka julkaisuvalinnat ovat todella tuoreita ja kiinnostavia. Niin kuin tämä viime vuonna ilmestynyt, kannessaan uudeksi jouluklassikoksi nimetty Matt Haigin Poika nimeltä Joulu. Teos on hiljattain saanut jatkoakin, Tyttö joka pelasti joulun. Haigilta on aiemmin suomennettu myös Radleyn perhe (Atena, 2011). 
  

Luetko yhä kirjaa?

Hyvä. (Tontut olisivat sinusta ylpeitä.)

Aloitetaan sitten... (s. 7)

  
Mietin, mistä haluaisin luukussani kirjoittaa ja ensimmäisenä nousi mieleen tämän teoksen kansikuva. Niinpä varasin sen kirjastosta ja luin marraskuun lukumaratonissa. Oli yllättävää, että vaikka kirja onkin alunperin ilmestynyt englanniksi, se sijoittuu Suomeen! Teoksen päähenkilö on 1700-luvun lopulla elävä Nikolas-niminen poika, josta vuosia myöhemmin tulee joulupukki.
 
Et ehkä kutsu häntä joulupukiksi. 
Ehkä käytät hänestä toista nimeä.  
Santa Claus tai Father Christmas tai Sinterklaas tai Papa Noël tai Weihnachtsmann tai Ded Moroz tai Julgubbe tai Jouluvana tai Outo isomahainen mies joka puhuu poroille ja tuo lahjoja. -- Jos olisit tonttu, kutsuisit häntä kuitenkin Joulu-ukiksi, sillä se on hänen oikea nimensä. (s. 3)
 
Nikolas tulee hyvin köyhästä perheestä. Hän asuu koko Suomen toiseksi pienimmässä mökissä ainoana ystävänään Miika-niminen hiiri. Hänellä on vain yksi lelu, naurisnukke, jonka muutamia vuosia aiemmin kuollut äiti on tehnyt. Hänen isänsä on puunhakkaaja. Kun isälle tarjotaan hyväpalkkaista työtä, jonka pitäisi kestää vain pari kuukautta, hän tarttuu tähän oljenkorteen. Nikolaksesta tulee huolehtimaan perinteinen lastenkirjallisuuden täti, eli hyvin ilkeä sellainen. Niinpä ei ole yllättävää, että Nikolas lopulta lähtee etsimään isäänsä, jota ei kuulu takaisin pohjoisesta.
  
  
Seikkailunsa aikana Nikolas tapaa poron, jota auttamalla saa tästä uuden ystävän. Nikolas on aina uskonut tonttuihin, mutta kun hän lopulta päätyy tonttukylään, ovat nämä hyvin erilaisia kuin tarinoissa, joita poika rakastaa. Ystävällisen tervehdyksen sijaan tontut ovatkin epäileväisiä ja pitävät poikaa vaarallisena, koska hän on erilainen (eli ei tonttu). Lopulta syy tonttujen äreyteen paljastuu ja Nikolas päättää korjata ongelman. Teoksen loppupuolella hän etsii elämälleen tarkoitusta. 
    
Haigin tyyli on hyvin humoristinen, muistuttaen Roald Dahlia, David Walliamsia ja Andy Stantonia, mutta teoksessa on myös synkempiäkin hetkiä. Tonttujen lisäksi kirjassa on muitakin olentoja, kuten keijuja ja peikkoja, jotka sopivat ehkä paremmin brittiläiseen kuin suomalaiseen mytolgiaan; mutta luovat syvyyttä ihmisiltä näkymättömissä olevaan maailmaan.

Joulupukin syntytarina on kerrottu moneen kertaan, esimerkiksi elokuvassa Joulutarina. Näillä kahdella teoksella on joitakin samankaltaisuuksia, mutta pidin tästä ehkä vähän enemmän. Suosittelen  tämän hauskasti kuvitetun kirjan lukemista, etenkin näin ennen joulua ja se sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. 
  
   
Arvosana:
    
Takakannesta:
Tämä tositarina joulupukista todistaa, että kaikki – aivan kaikki – on mahdollista. Jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka uskovat, että jotkin asiat ovat yksinkertaisesti mahdottomia, sinun on parasta laskea tämä kirja käsistäsi – se ei ole sinua varten. Se on nimittäin TÄYNNÄ mahdottomia asioita.
  
Poika nimeltä Joulu on seikkailu, joka kaikesta lumesta huolimatta ei jätä ketään kylmäksi. Se on kertomus isästä ja pojasta, lumesta, sieppauksesta, tontuista, hullusta porosta ja pojasta nimeltä Nikolas. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kaukaisen Suomen synkkään ja lumenpeittämään korpeen, jossa erikoiset hahmot ja persoonat elävät erikoista elämäänsä. Lämmin, koskettava, itkettävä ja naurattava jouluseikkailu sopii niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin
     
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 280 sivua, Aula & Co 2016
    
Kuvittanut: Chris Mould
  
Alkuperäinen nimiA Boy Named Christmas (2015)
  

perjantai 8. joulukuuta 2017

L. Frank Baum: Ihmemaa Oz

"Tie Smaragdikaupunkiin on kivetty keltaisilla tiilillä."
  
    
Marraskuun lukupiirikirja
  
Näin vuonna 1939 ilmestyneen Ihmemaa Oz -elokuvan ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten. Ihastuin siihen suuresti, vaikka tiesin toki tarinan pääjuonen valmiiksi. Ottaen vielä ajankuvan huomioon, on se todella hienosti toteutettu niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Kirjaa lukiessa ei voinut välttää korvamatoa "Somewhere over the rainbow".
  
Kun L. Frank Baumin kirjoittama teos (aikaisemmin suomennettu myös nimillä Oz-maan taikuri, 1977 ja Ozin velho, 1985) nousi lukupiirissä ehdokkaaksi kuukaudenkirjaksi, olin kiinnostunut viimein lukemaan alkuperäisenkin tarinan. Valitsin luettavakseni Art Housen 2011 julkaiseman Tuomas Nevanlinnan suomennoksen, sillä se tuntui kunnioittavan alkuteosta eniten. Oz-sarjaan kuuluu kokonaiset 15 osaa, joista vain muutama alkupään teos on suomennettu. 
   
  
Dorothy on setänsä ja hänen vaimonsa luona Kansasissa asuva pikkutyttö, joka joutuu koiransa Toton kanssa suureen seikkailuun, kun pyörremyrsky nappaa heidän kotitalonsa mukanaan. Hän päätyy ihmeelliseen, aavikon ympäröimään maahan nimeltään Oz. Eri puolella valtakuntaa asuu erikoisia kansoja ja neljä noitaa, kaksi hyvää ja kaksi ilkeää, ja kaiken keskellä on Smaragdikaupunki, jossa mahtava velho Oz asuu. Teos on perinteinen sinne ja takaisin kertomus, jossa näennäisesti heikon päähenkilön on päihitettävä esteitä ja lopussa kohdattava paha voima. 
  
Noita ei alkanut vuotaa verta, koska hän oli niin ilkeä, että hänen verensä oli kuivunut viimeistä pisaraa myöten jo vuosia aiemmin. (s. 152)
  
Kirjan luettuani katsoin elokuvan uudelleen, sillä se löytyi kätevästi Netflixistä. Arvostan edelleen elokuvaa, joskin huomasin nyt paljon eroja alkuperäiseen teokseen, niin hyvässä kuin huonossakin. Elokuvassa tarina menee pikakelauksella, oikoen joitakin juonenkaaria, mutta lisäten toisiin kiinnostavia näkökulmia. Moni pois jäänyt kohtaus oli mielestäni parannus kokonaisuudelle, vaikka paria pientä ykstyiskohtaa jäinkin kaipaamaan. 
    
Suurimmat erot olivat Dorothyn talolla liiskaaman ilkeän noidan kenkien väri. Elokuvassa ne olivat punaista glitteriä ja kirjassa hopeiset. Elokuvassa Dorothy pääsee takaisin Kansasiin sanomalla kolme kertaa katapäitään yhteen kopauttaen "There's no place like home", kun taas kirjassa hänen taikakenkänsä toimivat kuin peninkulmasaappaat. Yksi iso ero myös se, että elokuvassa seikkailu on Dorothylle unta, saatuaan iskun päähänsä pyörremyrskyn aikana ja kirjassa tyttö oikeasti vierailee toisessa maassa.  
  
"Jos kävelemme tarpeeksi kauas", Dorothy sanoi, "tulemme varmasti jossain vaiheessa jonnekin." (s. 168)
  
Jäin kaipaamaan selitystä, mitä Dorothyn vanhemmille oli tapahtunut (jännää, kuinka paljon lasten- ja nuortenkirjallisuus nojaakaan orpolapsiin, Vihervaaran Annasta Harry Potteriin ja moniin muihin siinä välissä). Peltimetsurin moraalinen kompassi, Hiirikuningattaren tapaus ja deus ex machina Siipisimpanssit herättivät paljon keskustelua lukupiirissä. Hyvä ja paha eivät ole aivan mustavalkoisia, matkanteossa kuluu oikeasti paljon aikaa, unikkopellolle ei kannata nukahtaa ja Ozin ratkaisu auttaa Dorothyn seuruetta olisi ollut tyylikkäämpi, jos se olisi jäänyt tasolle: teillä on jo ominaisuudet, mitä kaipaatte (tai ainakin Pelätillä ja Leijonalla oli). 
  
Taas yksi klassikko luettu pois listalta, mikä on kivaa, sillä onhan tämä merkittävä osa lastenkirjallisuuden historiaa. Millainen olisikaan maailma, jossa ei olisi Pelätintä, Peltimetsuria ja Pelkurileijonaa? Ozin tarina kuuluu mielestäni samaan kategoriaan Liisan seikkailu Ihmemaassa, Peter Pan ja Mikä-mikä-maa sekä Narnia
    
"Se on minun koirani Toto", vastasi Dorothy.
"Onko se tehty pellistä tai täytetty?" kysyi Leijona.
"Ei kumpikaan. Se on... se on ... lihakoira", tyttö sanoi.
(s. 68)
   
Arvosana:
    

  
Takakannesta:
Ihmemaa Oz on kirjoitettu ainoastaan nykyajan lapsien iloksi. Se pyrkii olemaan uudenaikainen satu, jossa on säilytetty hämmästys ja ilo ja josta sydänsurut ja painajaiset on jätetty pois.

Näin luonnehti kirjoittaja L. Frank Baum tarinaansa sen ilmestyessä ensimmäisen kerran vuonna 1900. Sittemmin Ihmemaa Oz on valloittanut lasten sydämet kaikkialla maailmassa ja noussut lastenkirjallisuuden kirkkaimpien klassikoiden joukkoon.

Osa alkuperäisen kirjan viehätyksestä syntyy William Wallace Denslow’n upeista kuvista, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kirjan suomenkielisen laitoksen osana. Tarinan vaiheiden mukaan väritykseltään vaihtelevan, runsaan kuvituksen lisäksi mukaan on otettu myös 23 alkuperäistä koko sivun kuvaa. Denslow’n kuvien lisäksi tapahtumat piirtää lukijan silmien eteen Tuomas Nevanlinnan taidokas käännös.

Pyörremyrsky tempaisee Dorothyn ja Toto-koiran mukaansa ja kuljettaa heidät Kansasista Ozin ihmemaahan. Maan asukkaat pitävät Dorothya voimakkaana noitana, mutta tytön ainoa toive on palata kotiin Em-tädin ja Henry-sedän luo.

Dorothy lähtee etsimään apua Smaragdikaupungissa asuvalta Ozin velholta. Yksi kerrallaan hänen seuraansa liittyvät Pelätin, Peltimetsuri ja Leijona. Matka on vaikea ja vaarallinen, mutta siitä selviydytään ystävyyden, älyn ja rohkeuden avulla. Lopulta ystävykset saapuvat outoon Ozin linnaan, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää...
     
Suomentanut: Tuomas Nevanlinna, 261 sivua, Art House 2011
    
Alkuperäinen nimiThe Wonderful Wizard of Oz (1900)
  

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

"- No voi sun pärhhana! Siinä vasta hieno präntti. Tuo pittä kaikkien ossa lukke."
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja
   
Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia ehdokkaana. Palkinto meni Sanna Manderin teokselle Avain hukassa. Kunnas nousi kuitenkin yleisön suosikiksi. Tämäkin historian kirja kertoo, kuinka ruotsalainen Suomi oikeasti onkaan. 
  
(Kaarle XI:n) aikana muinaismuistoja alettiin vaalia, tehtiin ensimmäinen ruotsalainen kansanlaulu- ja satukokoelma ja kerättiin vanhoja islantilaisia saagoja. (s. 41)
    
Koiramäen Suomen historia on hyvää luettavaa lasten lisäksi myös aikuisille. Ainakin minä löysin kirjan sivuilta monta faktanmurusta, joita en muista aikaisemmin kuulleeni (esim. että 1601 katovuosi johtui perulaisen tulivuoren purkauksesta vuotta aiemmin). Toki joukossa on koiramäkeläisten fiktiivistä tarinaakin, mutta historian merkkihetket ja eri hallitsijoidet elämänvaiheet lienevät ihan pätevää tavaraa. 
  
Kristiina (Kustaa II Aadolfin tytär) pukeutui mielellään miesten vaatteisiin ja käyttäytyi muutenkin miehekkäästi. Hän oli mainio miekkailija ja innokas metsästäjä. (s. 40)
  
Teos alkaa Agricolasta ja Suomen kirjakielestä ja päättyy Runebergiin. Välissä käydään läpi sotien kirjoma historiamme niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan aikana. Sodat on kuvattu mahdollisimman vähän väkivaltaa ja verenvuodatusta näyttäen. Naisia on mukana vain muutama, siis monien aiempien teosten tapaan historia on hyvin maskuliininen, vaimot, äidit ja siskot ovat jääneet suurmiesten varjoon. Itsenäisyyden aikaan ei teoksessa ehditty, mutta se tekee teoksesta ehkä paremmin aikaa kestävän, koska ei alleviivaa Suomi 100:a. 
   
- Kunpas joskus tulisi sekin aika, että Suomi olisi kokonaan vapaa maa. (s. 73)
     
        
PS. Kuka muu bongasi Aku Ankan vilahtavan teoksessa?
  
Takakannesta:
Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.
  
Nuijasota ja noitavainot, hatut ja myssyt, tanssit ja turnajaiset, kreivin aika! Lähde seikkailulle entisaikain Suomeen. Samalla saat kuvan pienen sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta 1800-luvulle.
  
Mauri Kunnas herättää historian henkiin tavalla, josta nauttivat kaikki lapsista aikuisiin. Seitsemän koiraveljestä ja Koirien Kalevala ovat saaneet rinnalleen komean suurteoksen.
      
80 sivua, Otava 2017